Aller Media Oyn sisältömarkkinointitiimi Ideas tuottaa jatkossa Yliopiston Apteekille monikanavaisesti terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä sisältöjä. 

ya_3allerfi

Uuteen sisältöyhteistyöhön kuuluu Yliopiston Apteekin kanta-asiakaslehti Uniikki, joka on yli 400 000 kappaleen painosmäärällään yksi Suomen suurimmista säännöllisesti julkaistavista aikakauslehdistä. Lisäksi yhteistyö kattaa säännöllisesti julkaistavia sisältöjä Yliopiston Apteekin ja samaan konserniin kuuluvan hyvinvointiketju Egon digitaalisissa kanavissa.

”Kaupallisesti vaikuttavien sisältöjen tekeminen ja asiakkaan oman median kehittäminen ovat ydinosaamistamme. Yliopiston Apteekille olemme perustaneet erityisen bränditoimituksen, joka paitsi tuottaa sisältöjä, myös kehittää niitä yhdessä Yliopiston Apteekin kanssa. Hyvinvointi ja terveyden lifestyle-sisällöt ovat Ideasille aihepiiri, jonka tunnemme entuudestaan hyvin”, kertoo konseptijohtaja Kristiina Tuormaa Allerilta.

”Hyvinvointi on iso trendi. Siksi olemme innoissamme, että voimme uuden, merkittävän yhteistyön myötä olla mukana tekemässä brändijournalismia, jolla on aidosti hyvää tekevä vaikutus”, Tuormaa jatkaa.

”Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät sisällöt ja vinkit ovat tärkeä osa asiakaspalveluamme ja asiakkaista huolehtimista. Yliopiston Apteekin asiantuntemus ja Allerin sisältöosaaminen ovat yhdistelmä, jonka avulla voimme saada aikaan kiinnostavia sisältöjä eri kohderyhmillemme,” Yliopiston Apteekin viestintäjohtaja Jenni Tyrni sanoo

Monikanavaista ja dataohjattua sisältöä sekä sisältöstrategioita tuottava Ideas on kasvava liiketoimintayksikkö, jonka myynti on kasvanut vuodessa 50%. Yliopiston Apteekin lisäksi asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Ruokakesko ja Vepsäläinen.


Lue lisää