Sanna Myller Allerin uudeksi myynti- ja markkinointijohtajaksi
(04.09.2009 13.53)
Aller Media Oy on nimittänyt Talentum Media Oy:n myyntijohtajan ja johtoryhmän jäsenen Sanna Myllerin uudeksi myynti- ja markkinointijohtajakseen.
Myller on vastannut Talentumillla viimeiset kolme vuotta mediamyynnistä, sitä ennen hän on toiminut myös useissa muissa levikki-, rekrytointi- ja mediamarkkinoinnin johtotehtävissä eri puolilla Talentum-konsernia.
”Sanna Myller on erittäin kokenut ja arvostettu mediamyynnin ja markkinoinnin ammattilainen, jonka osaamista tarvitsemme siirtyessämme Allerilla seuraavaan vaiheeseen. Sanna tuo mukanaan paitsi suuren verkostonsa myös digitaalisen median myyntiosaamisensa,” toteaa Allerin 1.8.2009 aloittanut toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.
”Allerin uusi visio on innostava, ja lähden tarmolla mukaan tekemään 136-vuotiaasta perheyhtiöstä vielä suurempaa toimijaa myös Suomessa. Yli kymmenen vuotta Talentumin kovassa ja menestyksekkäässä myynnin ja markkinoinnin korkeakoulussa tarkoittaa tietysti myös suurta joukkoa läheisiä ystäviä talon sisällä. Heitä tulee ikävä,” toteaa Sanna Myller.
Koulutukseltaan Sanna Myller on ekonomi, ja hänellä on kaksi lasta.
Myller aloittaa Allerilla, Helsingin Punavuoressa 2.10.2009.
Aller on pohjoismaiden suurin aikakauslehtikustantaja, jolla on Suomessa seitsemän aikakauslehteä, 10 verkkopalvelua ja Suomi24-verkkopalvelu. Yhtiössä on 296 työntekijää, ja sen liikevaihto on 51,5 miljoonaa euroa.
Yhteystiedot: Sanna Myller 040 342 4331
Pauli Aalto-Setälä